Tuurin tietotalo eTuuri on paljon muutakin kuin vain toimitila
Talossa pyritään yhteisön luomaan lisäarvoon, tehokkuuteen ja viihtyisyyteen. Yritysten mukaan räätälöidyt tilat on varustettu hyvillä, kiinteillä tietoliikenneyhteyksillä ja teknisillä valmiuksilla.
eTuuri sijaitsee Töysän kunnassa hyvällä liikenteellisellä paikalla lähellä Tuurin kauppakeskusta, valtatien 18 varrella. Tälle uudelle alueelle on kaavoitettu liiketilaa, asuinalue sekä alue ympäristöystävällistä teollisuutta varten. Alueella on todella mittavat mahdollisuudet uusillekin liiketoiminnoille.
Tietotalon suunnittelu on tehty yhteistyössä yrittäjien kanssa. Yritysten tarpeet ja toiveet sekä heidän oman alansa asiantuntemus on hyödynnetty tilojen ja niiden teknisten ratkaisujen suunnittelussa ja toteutuksessa. eTuurissa toteutuu hyvä suunnittelu ja laadukkaat rakennustekniset ratkaisut, joissa on pyritty myös ympäristöystävällisiin ratkaisuihin, esimerkkinä mainittakoon maalämmön hyödyntäminen. Hankkeen rahoitukseen ovat osallistuneet mm. Etelä-Pohjanmaan TE-keskus ja Euroopan aluekehitysrahasto.
eTuurissa on jäähdyttävä ilmastointi kesäaikaan. Talossa on sisäinen tietoverkko, palvelimia, nelivärilasertulostin-kopiokone, videoneuvottelulaitteet ja muita yhteiskäytössä olevia tietotekniikka- ja av-välineitä. Rakennus on vartioitu ja siinä on kulunvalvontajärjestelmä.
| Kerrosala | 792 m2 |
| Huoneistoala | 720 m2 |
| Tilavuus | 3554 m3 |
| Sijainti | Tuurin kauppakylän alue Töysän kunnassa. |
| Rakennuttaja | Töysän kunta/ kiinteistöosakeyhtiö Tuurin tietotalo |
| Pääsuunnittelija | Alavuden arkkitehtuuri- ja insinööritoimisto Oy |
| Rakentamisaikataulu | Rakentaminen alkoi marraskuussa 2000. Rakennus valmistui 30.6.2001 |
| 1 | Neuvotteluhuone |
| 2 | Hautomotila |
| 3 | Verkko-osuuskunta Kuuskaista |
| 4 | Takamäki Yhtiöt |
| 5 | Lakiasiaintoimisto Jaana Mäkelä |
| 6 | Ykköset! |
| 7 | Ykköset! |
| 8 | Verkko-osuuskunta Kuuskaista |
| 9 | Seinäjoen kaupunki, ympäristöterveys, terveystarkastajat |
| 10 | Ladontapalvelu P. Tapanimäki |
| 11 |
Huoneistoja tarjotaan vuokrattaviksi.
Tiedustelu: Elinkeinojohtaja Juhani Ketola
0400-169 629
juhani.ketola@toysa.fi