eTuuri

Yritystoiminnan aloittamisen muistilista

Yritystoiminta voi olla juuri Sinun mahdollisuutesi!

Yrittäjäksi ryhtyminen on vaativa, mutta palkitseva uranvalinta. Yrityksen perustamisen lähtökohtana on halu ja tahto toimia yrittäjänä. Yrittäjäksi ryhtyminen on aina tietoinen valinta, joka on huolella harkittava. Sinulla on oltava hyvä yritysidea, ammattiosaamista, liiketoimintaosaamista sekä kyseisen toimialan tuntemusta. Yrityksen perustamiseen tarvitset aina myös pääomaa.

Yrityksen perustaminen on monivaiheinen prosessi. Sinun kannattaa arvioittaa yritysideaasi asiantuntijoilla. Parhaita asiantuntijoita yritysidean arvioinnissa ovat varmasti toiset yrittäjät. On tietysti riski puhua suunnitteluvaiheessa olevasta ideasta ulkopuolisille, mutta mikäli kilpailutilannetta ei ole toimivan ja perustettavan uuden yrityksen välillä, usein toisilta yrittäjiltä saa hänen arvionsa yritysideasta ja usein myös hyviä neuvoja yrityksen alkutaipaleelle. Keskustellessa kannattaa korostaa asian luottamuksellisuutta.

Markkinoilla kohtaat aina kilpailua. Sinun on mietittävä millä tavalla toimimalla pystyt tarjoamaan asiakkaalle jotain etua, mitä jo kyseisellä markkinoilla toimivat yritykset eivät tarjoa. Sinun on mietittävä:

Ketkä ovat asiakkaasi?

Mitä tuotteita/palveluja tuotat?

Miten organisoit toimintasi?

Töysän elinkeinoasiamies avustaa yrityksen perustajaa sekä yritysidean arvioinnissa, perustamistoimenpiteissä että rahoitushakemusten täytössä. Toiminta on luottamuksellista. Elinkeinoasiamies voi ohjata Sinut myös edelleen esim. EU-projektien puitteissa käytettävissä olevien hankevetäjien puoleen, joilla on tiettyjen toimialojen erityisasiantuntemusta.

Seuraava lista auttaa sinua yrityksen perustamisessa:

  1. Arvioi/selvitä huolella:
    VOIMAVARAT
    LIIKEIDEA
    MARKKINAT
  2. Selvitä pääoman tarve: INVESTOINNIT/KÄYTTÖPÄÄOMA
  3. ARVIOI KÄYTETTÄVISSÄSI OLEVAT VAKUUDET
  4. Selvitä rahoitusmahdollisuudet:
    OMA PÄÄOMA
    VIERAS PÄÄOMA
    VALTIONAVUSTUKSET
    (Valtionavustuksia on haettava etukäteen ennen hankkeen toteutukseen ryhtymistä)
  5. Selvitä hankkeesi kannattavuus:
    TULOSTAVOITE
    KULURAKENNE TOIMIALALLA
    MYYNTIKATETAVOITE
    LIIKEVAIHTOTAVOITE
  6. Valitse yritysmuoto:
    YKSITYISYRITYS
    HENKILÖYHTIÖ
    OSAKEYHTIÖ
    (Teetä asiantuntijalla yhtiön perustamispaperit)
  7. Perustamisilmoitus:
    Uudesta yrityksestä tehdään perustamisilmoitus. Lomakkeet löydät jäljempänä mainitusta Internet-osoitteesta.
    Lomake Y1
    Ns. yleinen perustamisilmoitus, yritysmuotona osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, yhdistys tai säätiö. Liitteet: yritysmuodon mukaan määräytyvä PRH:n liitelomake sekä muut liitteet, joista on ohjeet kullakin liitelomakkeella.
    Lomake Y2
    Avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön perustamisilmoitus. Liite: alkuperäinen yhtiösopimus.
    Lomake Y3
    Yksityisen elinkeinoharjoittajan perustamisilmoitus.
    Ilmoituksen voit postittaa osoitteella:
    PRH-VEROHALLINTO
    Yritystietojärjestelmä
    PL 2000 00231 HELSINKI
    Yrityksen kirjeissä ja laskuissa pitää näkyä Y-tunnus, jonka rekisteriviranomainen antaa yritykselle.
    Lomakkeet, täyttöohjeet ja maksut löytyvät internetistä osoitteesta www.ytj.fi Täytä netissä, tulosta, allekirjoita ja postita yllä olevaan osoitteeseen. Liitä mukaan kuitti kaupparekisterin käsittelymaksun maksamisesta. Merkitse maksukuittiin, mihin ilmoitukseen maksu liittyy (esim. perustamisilmoitus, toiminimi). Hinnat ja maksuohjeet saat nettisivuilta.
  8. Yrityksen pakolliset vakuutukset (vakuutusyhtiö):
    Yrittäjäeläkevakuutus yrittäjälle
    Tapaturmavakuutus työntekijöille
    TEL-vakuutus työntekijöille

Katso lisätietoja seuraavista linkeistä:
Verotus: http://www.vero.fi/nc/viewarticle.asp?path=5,40,89
Arvonlisävero: www.vero.fi/nc/viewarticle.asp?article=840&language=FIN